Tasan sata vuotta sitten Oulun seurahuoneen kabinettiin kokoontui kuusi pohjoissuomalaista lehtimiestä pohtimaan toimittajan työn tulevaisuutta. Oli käynyt selväksi, että sanomalehtimiesten palkat ovat suhteettoman epätasaiset eivätkä työolosuhteetkaan olleet aina hyvät. Työ oli henkisesti raskasta ja työpäivät pitkiä lisäksi työt painottuivat usein ilta-aikaan. Ylitöistäkään ei maksettu korvauksia.
Keskustelujen jälkeen Seurahuoneen kabinetissa kokouspöytäkirjaan kirjattiin yksimielinen päätös. Sillä hetkellä perustettiin Pohjois-Suomen Sanomalehtimiesyhdistys, jonka kotipaikka on Oulu. Ensimmäisen vuoden jäsenmaksuksi päätettiin 40 markkaa.
Nyt sata vuotta yhdistyksen perustamisen jälkeen kirjoitan näitä sanoja yhdistyksen mökillä Villa Ankkurissa. Olohuoneen ikkunasta avautuu avarat ja talviset näkymät Perämerelle. Korona-aikana Villa Ankkuri on ollut jatkuvassa käytössä ja se on tarjonnut pakopaikan ja etätyöpaikan poikkeusolojen keskelle. Päätös mökkien hankkimisesta on ollut aikoinaan viisas päätös.
Pari vuotta sitten teimme yhden historiallisen muutoksen, kun uudistimme yhdistyksen nimen. Sanomalehtimiehiä me emme enää ole, vaan journalismin ja viestinnän parissa työtä tekevien pohjoissuomalaisten ihmisten ammattitaitoinen joukko. Nimenmuutoksesta huolimatta toimintamme ydinasiat ovat pysyneet samoina. Yhä edelleen teemme työtä työolojen kehittämiseksi, reilun työelämän ja työehtojen puolesta. Helppoa se ei viime vuosina ole ollut.
Yt-neuvottelut ovat olleet toimitusten arkipäivää, eikä kovilta irtisanomisilta ole vältytty. Pohjois-Suomen runsas mediakenttä on kutistunut yhteen isoon mediataloon, mutta samalla alalle on syntynyt uudenlaisia työtehtäviä. Tulevaisuuden uskosta kertoo sekin, että Oulun ammattikorkeakoulusta valmistuneet medianomit ovat työllistyneet alan töihin hyvin.
Yhdessä me olemme vahvempia ja yhdessä me voimme puolustaa arvokkainta mitä meillä on: riippumatonta ja moniäänistä journalismia ja sananvapautta.
Pojon hallituksessa olemme viime vuosina keskittyneet siihen, että voimme tarjota teille antoisia koulutustilaisuuksia virallisten sääntömääräisten kokousten lisäksi. Palautteen perusteella uskallan väittää, että olemme onnistuneet aihevalinnoissamme hyvin. Tästä kuuluu suurin kiitos kaikille teille, jotka olette saapuneet pitkien matkojenkin päästä yhteisiin tilaisuuksiimme ja jakaneet ajatuksianne kanssamme.
Minulla on ilo kutsua Sinut juhlimaan satavuotista taivaltamme lauantaina 20. marraskuuta 2021.
Päivän alkuun pidämme juhlaseminaarin Pohjois-Suomen aluehallintoviraston Lääninhallitustalon upeissa ja historiallisissa juhlatiloissa. Luvassa on arvovaltaisia vieraita ja samalla julkistamme kolmannen yhdistyksen historiasta kertovan teoksen. Illalla skoolaamme yhdessä satavuotiaalle yhdistyksellemme. Iltajuhlat pidetään Scandic-hotellissa Oulun keskustassa.
PoJo:n puheenjohtajana kiitän Sinua, että olet mukana toiminnassamme. Yhdessä me olemme vahvempia ja yhdessä me voimme puolustaa arvokkainta mitä meillä on: riippumatonta ja moniäänistä journalismia ja sananvapautta.
Hyvää 100-vuotisyntymäpäivää ja marraskuussa juhlitaan!
Villa Ankkurissa 6. maaliskuuta 2021
Minna Akimo
Pojo:n puheenjohtaja